Taas on ollut tällä blogin saralla kovinkin hiljaista. Aika ei vaan tahdo riittää näihin päivityksiin, vaikka kuvia riittäisi useampaan bloggaukseen.
Meidät oli kutsuttu viikonloppuna juhlistamaan ystävämme 30-vuotispäivää, ja tämän kunniaksi tartuin pitkästä aikaa askartelutarvikkeisiini. Kylläpä tätä taukoa on ollutkin, viimeksi varmaan toukokuun lopulla olen tehnyt muutaman ylioppilaskortin, mutta eikun asiaan.
Leimakuva on Art Impressionin ja värityksen tein Promarkereilla.
Tämä leimakuva jaksaa aina vaan hymyilyttää minua :)
Tämä kortteilu oli pitkästä aikaa todella kivaa, joten kaippa tässä täytyy lisää kortteja tehdä. Tarvetta olisi useammallekin kuin yhdelle kortille tämän kuun aikana.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit:onnittelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit:onnittelut. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Pikaisia onnittelukortteja
Askartelimme viikonloppuna tyttäreni kanssa kortteja, joista suurin osa on jo löytänyt perille onnittelujen kera. Nämä olivat tällaisia pikakortteja, kun aikaa ei tahtonut löytyä millään suurempitöisiin kortteihin. Paperit korttiin ovat muistaakseni jostain Lidlin paperikosta.
Tytärkin ahkeroi yhden onnittelukortin odottamaan oikeaa ajankohtaa :)
Tytärkin ahkeroi yhden onnittelukortin odottamaan oikeaa ajankohtaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)