sunnuntai 8. syyskuuta 2013

30-vuotisonnittelu kortti

Taas on ollut tällä blogin saralla kovinkin hiljaista. Aika ei vaan tahdo riittää näihin päivityksiin, vaikka kuvia riittäisi useampaan bloggaukseen.

Meidät oli kutsuttu viikonloppuna juhlistamaan ystävämme 30-vuotispäivää, ja tämän kunniaksi tartuin pitkästä aikaa askartelutarvikkeisiini. Kylläpä tätä taukoa on ollutkin, viimeksi varmaan toukokuun lopulla olen tehnyt muutaman ylioppilaskortin, mutta eikun asiaan.

Leimakuva on  Art Impressionin ja värityksen tein Promarkereilla.
 Tämä leimakuva jaksaa aina vaan hymyilyttää minua :)


Tämä kortteilu oli pitkästä aikaa todella kivaa, joten kaippa tässä täytyy lisää kortteja tehdä. Tarvetta olisi useammallekin kuin yhdelle kortille tämän kuun aikana.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Riine-mekko

Ompelin tyttärelleni Mekkotehtaan Riine-mekko kaavalla kauniista puuvillakankaista kesäisen mekon. Harmi vaan että mekko on vielä hippusen liian suuri tytölle. Olisi pitänyt vielä ottaa yläosa koossa 86/92cm.
Kangas: punainenkukka- ja leppäkerttupuuvillat, Lempala
vihreä/valkoinenpuuvilla, HH-kangas
Kaava: Mekkotehtaan Riine
Koko: 98/104cm, pituus 110/116cm

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Hello Kitty kakku

Tänään vietimme tyttäreni nimipäiviä Hello Kitty kakun merkeissä. Kuuden munan perus täytekakku, jossa välissä itse tehtyä mansikkahilloa ja banaania. Pursotukset vispikermalla ja kakun päällys ja koristeet kaulintamassaa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Pikaisia onnittelukortteja

Askartelimme viikonloppuna tyttäreni kanssa kortteja, joista suurin osa on jo löytänyt perille onnittelujen kera. Nämä olivat tällaisia pikakortteja, kun aikaa ei tahtonut löytyä millään suurempitöisiin kortteihin. Paperit korttiin ovat muistaakseni jostain Lidlin paperikosta.

Tytärkin ahkeroi yhden onnittelukortin odottamaan oikeaa ajankohtaa :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Mustat velourhousut ja batman pipot kaksospojille

Viime viikonloppuna juhlittiin sukulaispoikien 5-v synttäreitä, ja lahjaksi tein pojille velourhousut ja trikoopipot. Pojat pitävät aivan älyttömästi Batmanistä sekä muista supersankareista, joten oli helppo valinta aplikoida pipoihin Batmanin logo. Lisäksi pikkulinnut kertoivat, että yhdestä lahjapaketista löytyy H&M.n Batman t-paidat viitan kera!

 Kangas: musta velour, Kangastukku
musta resori, Lempala
Kaava: Ottobre Saimi (puntin resoria kavennettu)
Koko: 110

Kangas: musta ja keltainen trikoo, Eurokangas
Kaava: Oma
Koko: 50cm



maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kangasostoksia Lempalasta

Lauantaina poikettiin Lempalaan trikookangas ostoksille ja näitä ihanuuksia tarttui mukaan.
Nyt en jaksanut pestä kankaita etukäteen vaan kaikista muista paitsi kissakankaasta on jo paitoja ja tunikoita leikattu valmiiksi ompelua varten. Lisäksi olen piirtänyt useita kaavoja ja etsinyt meidän lapsille sopivaa kaavaa ja nyt löysintä OB:n Raide-paidan kaavan, joka näyttäisi olevan meille sopivan kokoinen ja mallinen ihan pienellä olkapään kavennuksella. No nyt kun vielä kerkiäsi ompeleen vaatteet valmiiksi :)

Ja tänään jo totesin että täytyy hakea tuota heppakangasta lisää, jos vaikka siitä tulisi nätti nimmppari trikoomekko kummitytölle..

Pienet pussukat uimakamoille


Sunnuntai-iltana muistin että esikoinen menee maantaiaamuna päiväkodin kanssa uimaan. Ja sitten täytyi pikaisesti saada jostakin pussukka pyyhettä ja uikkaria varten. Kestovaippojen ompelua varten olen joskus aikoinani ostanut tätä veikeää PUL - apinakangasta. No nyt kangas sitten löysi käyttötarkoituksena ja sain palasta kaksi pussukkaa. Isompaan mahtuu helposti iso pyyhe ja uimapuku, ja pienempään sitten vähän sirompi pyyhe. Apinakangas on  muistaakseni tilattu Myllymuksuilta. Ja koska kotonamme ei ollut nyöriä sai silkkinauha toimittaa pussin kiristysnarua, ja se on muuten hankalaa kiristää. Täytyy tässä jokupäivä hakea oikeaa nyöriä että pussit on helpompi kiristää kiinni.

Stokken lasten tuoleihin pehmusteet

No nyt on taas ompeluinto löytynyt jostain ja sain vihdosta viimein valmiiksi toiseenkin Stokken tuoliin pehmusteet. Tuo syöttötuolin pehmusteet on varmaan ollut jo puolivuotta käytössä, mutta toiseen pehmusteen tekoon ei oo meinannut millään löytyä inspiraatiota.
Ja tässä on taas muuten hyvä esimerkki siitä kun ei oo viittinyt pestä puuvillakangasta etukäteen. Saa meinaan käyttää voimaa että tuon pehmusteen saa pesun jälkeen paikallee!
Kangas on ostettu EK:sta ja kaavan olen piirtänyt valmiista tuolin pehmusteesta!

maanantai 18. helmikuuta 2013

Vauvalahja + kortti

Taas on ollut hiljaiseloa täällä blogin puolella, kun työt alkoivat tammikuussa. Ja oikeastaan tänä vuonna ei vielä ole tullut tehtyä mitään ihmeempiä, paitsi tänään. Saamme huomenna 1,5 kk vanhan pienen prinsessan meille kylään, joten päätin ommella hänelle vauvalahjaksi velour liivimekon. Ja kortinkin kerkesin tekemään.

Mekkoon on otettu mallia yhdestä ottobren paidasta, mutta muuten kaava on ihan hätpikaa kehitelty.
Kooltaa liivimekko on 62cm.
Kankaat ovat kestovaippakaupasta: vadelmanpunaista velouria, aplikoitu sydän on vaaleanpunaista velouria ja vuoren vuoritin "pinkillä" tähtitrikoolla.

Olen oikein tyytäväinen mekkoon, siitä kun tuli niin söpö ja PIENI !! Eipä meillä enää ole tämän kokoisille käyttäjää!

Kortin leimasin on Magnoliaa.




Jospa tässä oikein innostuisi ja saisi omille lapsillekin jotain tehtyä, housu tarvetta kun isommalla ainaskin olisi. Ja sain OE:n tissitunikan kaavan, jota haluaisin keretä testaamaan mahdollisimman pian...
Viimevuotisiakin tekeleitä olisi vielä paljon julkaisematta, joten jospa tässä nyt taas yrittäisi niitä tänne laitaa.